Etusivulle











Sivupalkin piirustukset on tehnyt
Emmi Havana

Koiratanssin pauloissa

Kuvat: Vennin kotiporukat

Epäilen että ensimmäisillä kerroilla kun emäntäni kuuli koiratanssista ennakkoluulot taisivat olla melkoiset: koskaan hän ei varmasti sitä ollut nähnyt ja oli tuominnut tutustumatta asiaan. No sitten minä pieni pyörremyrsky muutin heille asumaan ja sain hänet vakuutettua että kyllä minulle jotain tekemistä pitää keksiä. Lopullisesti emäntä taisi innostua lajista viime kesän Perämeren portugalinvesikoirat RY:n kesäpäivillä kun Fani emäntänsä kanssa esitteli lajia meille muille. Totesimme, että koiratanssissa muodostuu mahtava yhteys koiran ja ohjaajan välille ja näytti että Fanilla oli todella hauskaa tanssiessaan. Kipinä oli syttynyt.

Syksyllä emäntä huomasi ilmoituksen koiratanssikurssista OKK:n sivuilla ja ilmoitti meidät heti mukaan. Kurssilla meitä oli kymmenkunta innokasta karvakuonoa ohjaajineen. Osalla oli jo kokemusta lajista mutta monet olivat aloittelijoita kuten mekin. Opettajana kurssilla oli Tiina, joka kertoi meille että koiratanssin tärkeimmät elementit ovat koira, koreografia ja musiikki. Koreografia ja musiikki valitaan aina koiran mukaan, kun meillä kaikilla on oma rytmimme – tosin meillä portugeeseilla taitaa usein olla aika nopeatempoinen rytmi kun meillä on nuo eteläeurooppalaiset sukujuuret. Koiratanssi on siitä mukava laji, että siinä korostetaan koiralle ominaisia liikkeitä ja temppuja. Tärkeä osa kurssia oli luovan seuraamisen harjoittelu, koiratanssissa ei siis tarvitse seurata aina ohjaajan sivulla. Lisäksi harjoittelimme esimerkiksi pujotteluja, kierimistä, hyppyjä ja peruuttamista. Jo kurssin aikana harjoittelimme pieniä koreografioita ja esiintymistä; oli hienoa nähdä mitä kaikkea muut olivat keksineet ja oppineet.

Minä ihastuin lajiin ihan täysin ja samoin kävi emännälleni. Jos emännällä olisi häntä, se varmasti olisi heilunut ihan samaan tahtiin kuin omanikin. Koiratanssissa saa kyllä päästää mielikuvituksensa valloilleen ja nauttia yhteistyöstä. Suosittelemme lajia kaikille epäilijöillekin, saatatte yllättyä iloisesti - niin kuin emäntäni.


Tanssiterkuin, Venni ja Mervi