Eikka kaverikoirana

Teksti: Hanna Pesonen

Eikka Oulun kv-näyttelyn kaverikoirien palkitsemistilaisuudessa viime kesänä (12.7.2008)

Viisivuotias Eikka-koiramme on melkein kolmen vuoden ajan, vuodesta 2006 lähtien, toiminut kaverikoirana. Kaverikoiratoiminta on Suomen Kennelliiton organisoimaa vapaaehtoistoimintaa, jossa koirien välityksellä tuodaan iloa ja elämyksiä ihmisille, joilla ei ole mahdollisuutta pitää omaa koiraa. Kaverikoiratoiminta on käynnistynyt Suomessa vuonna 2001. Kaverikoira-nimikettä voivat käyttää vain Suomen kennelliiton ryhmissä toimivat koirakot, sillä Kennelliitto on rekisteröinyt nimikkeen vuonna 2005.

Me koiraihmiset olemme varmasti omassa elämässämme huomanneet, että koirat, ja eläimet yleensäkin, tuovat iloa, piristävät, lohduttavat, auttavat ilmaisemaan tunteita, patistavat toimimaan ja liikkumaan – eli ovat siis terapeuttisia. Tutkimuksissakin on sama havaittu. Erään tuoreen australialaisen tutkimuksen (Perkins ym. 2008) mukaan koira-avusteisella terapialla ja toiminnalla on aktivoiva ja virkistävä merkitys muistisairaille vanhuksille. Saman olen huomannut omilla kaverikoiravierailuillakin, vaikka kaverikoiratoiminta ei olekaan ammattimaista terapiaa, vaan tavallisten kotikoirien ja niiden omistajien vapaaehtoisia vierailuja. Kaverikoirat tuovat ehkä muistoja menneestä, kotona aikoinaan olleesta koirasta. Koiraa silitellessä ihminen saa elämyksiä kosketuksen kautta, koiraa voi katsellen ihastella ja koirien myötä herää puheenaiheita. Joskus jotakuta voi vierailukohteessa jännittää koiran lähelle tulo, mutta silloinkin koiran katselu kauempaa voi olla elämyksiä tuottavaa.

Arvelin Eikan soveltuvan kaverikoiraksi, sillä se on aina ollut rauhallinen, tasapainoinen ja ihmisten lähelle hakeutuva koira, joka pitää silityksestä ja kosketuksesta, eikä arastele esimerkiksi liikkumisen apuvälineitä. Kaverikoirien pitää olla mielellään vähintään parivuotiaita aikuisia koiria, jotka suhtautuvat rauhallisesti erilaisiin silittelijöihin ja tulevat toimeen muiden vierailulla olevien koirien kanssa.

Ennen ensimmäistä vierailuamme meidät testattiin, mikä tarkoitti sitä, että kokeneemmat ryhmän jäsenet arvioivat Eikan ja minun sopivuuden kaverikoiratoimintaan. Kun aloitimme toiminnan, Oulussa oli vielä useampi kaverikoiraryhmä eri puolilla kaupunkia, mutta tällä hetkellä Oulun seudun kaverikoirat toimivat yhtenä alueellisena ryhmänä. Olemme Eikan kanssa vierailleet esimerkiksi kehitysvammaisten sekä vanhusten ja muistisairaiden ihmisten luona ryhmäkodeissa ja laitoksissa. Vierailuja meillä kahdella on nykyisin noin kerran-pari kuukaudessa lähinnä viikonloppuisin. Vakiovierailukohteiden lisäksi käymme mahdollisuuksien mukaan muissakin vierailukohteissa. Oulun seudun kaverikoirat vierailevat myös esimerkiksi lasten luona päiväkodeissa tai sairaalakoulussa.

Kun lähdemme kaverikoiravierailulle, huolehdin, että Eikka on puhdas, kynnet lyhyet ja tukka ponnarilla pois silmiltä. Ennen vierailua käytän Eikkaa myös ulkona pienellä kävelyllä. Kaverikoiran tunnistaa oranssinvärisestä huivista, jonka pukeminen on koiralle myös merkkinä vierailulle lähtemisestä. Olen huomannut, että Eikalle sopii paremmin se, että se saa haistella muut vierailulle tulevat kaverikoirat pihalla ennen varsinaisen vierailun alkamista. Näin sen ei tarvitse yrittää enää kontaktia muihin koiriin varsinaisen vierailun aikana. Koirat eivät vierailuilla voi leikkiä keskenään, vaan pääasia on nimenomaan olla kylässä rapsuteltavana, silitettävänä ja katseltavana.

Vierailut kestävät noin tunnin, mikä on tuntunut olevan Eikan jaksamiselle sopiva aika. Etenkin, jos silittäviä käsiä on paljon. Ohjaajalta vaaditaan mielestäni koiran täydellisen hallinnan lisäksi tilannetajua sekä taitoa lukea toisen ihmisen eleitä ja ilmeitä, jos yhteistä sanallista kieltä ei ole. Ehdottomasti ohjaajalta vaaditaan kykyä kohdata luontevasti erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä, halua sitoutua pitkäjänteisesti vierailuihin sekä tietysti vastuullisuutta ja vaitiolovelvollisuutta vierailupaikoissa näkemistään tai kuulemistaan asioista. Kaverikoiravierailuilla olemme kylässä, kutsuttuina vieraina.

Omat kokemukseni kaverikoiratoiminnasta Eikan kanssa ovat olleet myönteisiä. Toimintaan on voinut osallistua omien resurssien puitteissa, mikä näin almanakan mukaan elävälle on ollut helpottavaa. Olemme voineet sitoutua pariin vierailukohteeseen ja käydä mahdollisuuksien mukaan myös muissakin vierailupaikoissa. Eikka on käyttäytynyt kutakuinkin soveliaasti vierailuilla ja sille näyttäisi sopivan sellaiset vierailupaikat, joissa se saa silitystä ja joissa se voi hakeutua oikein lähelle ihmistä. Eikka sietää hyvin antaumuksellistakin läheisyyttä. Olen huomannut, että isohkona mustana koirana Eikka on joskus saattanut vaikuttaa vähän pelottavalta, mutta yleensä portugeesin hulmuava huiskuhäntä ja tukan värikäs ponnari herättävät enemmänkin hilpeyttä. Olemme vierailulla saattaneet esimerkiksi etsiä Eikan silmiä tukan alta, silitellä poninhäntää tai ihastella siivoukseen sopivaa pölyhuiskahäntää. Arvattavasti myös paljaaksi ajeltu takapää on saattanut herättää hilpeyttä. Isona koirana Eikka ei oikein mahdu syliin, vaikka sitäkin on kyllä kokeiltu. Siksi joskus onkin hyvä, jos vierailuilla on mukana myös pienempiä syliin sopivia koiria. Tämänkaltainen vapaaehtoistoiminta on tuonut mielihyvää itselleni, sillä olen voinut nähdä, miten koirat todellakin tuovat iloa ja piristystä, herättävät muistoja, antavat puheenaiheita ja rohkaisevat arkaa ihmistä katsomaan ja joskus jopa koskettamaan koiraa.

Lähteet ja lisätietoja

Suomen kennelliiton kaverikoirasivut: http://www.kennelliitto.fi/FI/koira/kaverikoira/

Oulun seudun kaverikoirien www-sivut: http://kotisivu.suomi.net/kaverikoirat/

Perkins J., Bartlett H., Travers C. & Rand J. 2008. Dog-assisted therapy for older people with dementia: a review. Australasian Journal on Ageing. 27(4):177-182.